Karjalaisie šananpolvija Vienanmeren rannikoilla
Karjalan kieli on miula kullanarvoni. Olen šyntyn Vienanmeren kanavan 19. šulkupavolla, aivan meren rannalla. Lähellä oli Saliniemi, missä alunperin eli karjalaisie. Kylä on rakennettu 1800-luvun lopušša Tunkuon ta Muasjärven karjalaisien voimin. Lähialovehen karjalaiset tultih Vienan merellä halleita pyytämäh ta šiitä on tullun heilä hyvä elinkeino.
Miun ristimuamo Anikijeva Ustinja Petrovna oli Tunkuon karjalaini. Šynnytyštovissukšeššah on kirjutettu, jotta hiän šynty Tunkuon prihodan Šauniovarakašša. Hiän eli perehen kera Saliniemeššä. Hyvin muissan, kun ristimuamo oman tyttäreh kera kuunteli ratijošta uutisie karjalan kielellä. Hyö šanottih, jotta kaikkie ei ymmäretä, eryähät šanat oltih heilä vierahie, eri kylissä paissahhan eri tavoin. Ristimuamo oman Fros’a-tyttäreh kera pakasi karjalakši, mie en ymmärtän yhtänä šanua, ka hyvällä mielellä kuuntelin heijän kaunista pakinua.
Mie kyšyin ristimuamuo opaštua miula karjalan kieltä, ka hiän vain heilutti kiällä, kun ruatuo oli niin äijän, jotta ei ollun aikua. Čäijystolašša mie kyšyin ristimuamolta: “Mitein tämä on karjalakši? Mitein tuo on karjalakši?”
Näin šain šelväh tarvittavie šanoja. Mie kirjutih niitä šanoja vihkoseh, min šäilytin tähä päiväh šuaten.
Suali on, jotta koulušša meilä ei opaššettu karjalua. Kieli oli šilloin käytöššä. Konša tulin opaštumah Saliniemen kouluh, eryähät kyläläiset lapšet paistih keškenäh karjalakši. Hyö pahoin maltettih venäjyä. Opaštajien oli vaikie antua heilä uutta tietuo venäjän kielellä ta hyö kyšyttih vanhempie paissa koissa lapšien kera venäjäkši.
Miušta tuntuu, jotta šillä aikua karjalaiset ei tahottu opaštua lapšilla karjalan kieltä. Karjalaiset lopetettih oman karjalankielisen pakinan, konša heitä lähešty venäjänkielini ristikanša. Muisselmien mukah karjalan kieli ei ollun arvošša, šitä paistih ylen vähän. Mie voin olla viäräššä, vet miun ympäri olija rahvaš oli šuurin miärin venäläini. Heimolaiset, sussietat ta kaverit oltih venäläisie.
Tällä hetkellä Saliniemeššä ei paissa karjalakši. Vaikka muutoma vuosi takaperin meilä kävi Ol’ga Ogneva, kumpani šillä aikua oli alottaja Karjalan televisijon toimittaja. Miun muamo vei hänet omien karjalaisien potruškojen luo. Šiitä Ol’ga kirjutti heistä lehteh.
Mie en tiijä karjalan kieltä, yririn oppie šitä kirjojen mukah, ka täkši päiväkši še ei onnistun. Lapšuon muisselmat, karjalan kielen šointu painuttih kovašti mieleh ta šytämeh. Tykkyän kaččuo karjalankielisie TV-ohjelmie ta uutisie. Konša tiijuššin, jotta Karjalašša kerätäh rahua Karjalan Kielen Kojin rakentamiseh, niin heti ošallissuin tähä aktijoh. Otin ošua ni Lähtin minä L’akkoiläh -ohjelman kilpailuih ta moničči tulin šiinä voittajakši. Kaikista mahtavina lahjana miula oli matka karjalaiseh Kinnermä-kyläh. Omie mielie ta elämykšie täštä matašta kirjutin paikalliseh lehteh ta sosialiverkkoh.
Kahekšan vuotta takaperin mie oššin Karjalaisie šananpolvija ta šananlaškuja -kirjan. Lukies’s’a šitä ihmettelen, kuin viisahašti ta alykkähäšti rahvaš šanottih elämän eri puolista. Niissä šananlaškuloissa on rahvahan istorijua, perintehie, kokemušta, neroja, ihmisen luontuo.
Konša opaššuin ruatua tietokonehella, niin ajattelin, jotta ois hyvä panna näitä šananlaškuja internettih rahvahan luvettavakkši. Omalla šivulla VK-verkošša luajin valokuva-al’pomin, min nimekši panin “Karjalaisie šananpolvija ta šananlaškuja” (vk.com/album228637185_211418361). Jokahisen kuvan alla on šananlašku, mi miun mieleštä hyvin vaštuau kuvan merkityštä. Nelläššä vuuvvešša keräsin al’pomih noin 600 šananpolvie ta jatan tätä ruatuo iellähki.
Omalla pienellä panokšella armahan karjalan kielen šäilyttämiseh mie esitän omua toivuo šen tolovaisuoh.
Татьяна Каньшиева
Беломорск.
перевод на карельский Натальи Воробей
